Avaimenperälippu ja liikkuminen
15.10.2009 - 17:00
10.10.2009 illalla
Laskettiin rahat, ja tultiin kyllä siihen tulokseen, että ei se kaveri sittenkään vienyt muuta kuin ne kaksi viiden liiran seteliä (=5 euroa). Ainakin se kaverin takaisin antama kaksikymppinen kelpasi seuraavaan Starbucksiin, eli ei liene ollut väärä. Mahtoikohan se ottamani kuva vaikuttaa asiaan? Toivottavasti, nimittäin kaveri oli kyllä niin nopea, että digikuva oli häipynyt johonkin, eikä sitä ollut olemassakaan.
Eikä me loppujen lopuksi olla ihan varmoja siitä, veikö kaveri sittenkin vielä yhden kaksikymppisen. Viidentoista euron kokemus siinä tapauksessa. Varokaa, näitä on!
Aasiassa
12.10.2009
Käveltiin hotellille ja matka oli yhtä kujanjuoksua ravintoloitten ulosheittäjien ohi. Yksi kaveri pyrki jo kaukaa halaamaan ja sanoi, että on kolme tuntia odottanut meitä syömään. Kävi sääliksi kaveria ja sanoin, että voisin varmaan tulla joskus myöhemmin, mutta tänään syötiin vaimon mieliksi jo muualla. Olisikohan sillä ollut liharuoka valmiina? Voi ei.
Levättiin hetki hotellissa ja lähdettiin takaisin siihen täpötäyteen Kardemumman ainokaiseen ratikkaan. Toisella päätepysäkillä oli opaste funikuli-funikula ja sillä päästiin kätevästi ylös mäkeä Taksimin aukiolle. Suuntavaisto oli jo sekaisin, mutta Rouva tiesi, että Istiklal Caddesia voisi kävellä ja se on se sama katu, jota pitkin kulkee pikkuinen punainen nostalgiaratikka ja niin lähdettiin seuraamaan kiskoja. Olin kuvitellut aikaisemmin päivällä nähneeni jo sen, mutta se ei ollutkaan sama.
Katu oli täynnä väkeä. Aika kummallinen tunne.
Teelasejakin katseltiin, näyttivät ihan kivoilta. Yksi myyjä rupatteli pitkään ja kertoi niiden ominaisuuksista. Pohjan pitää olla paksu, leima pohjassa ja jos ostaa maalatun, jäljestä näkee kyllä käsityön. Oli hyvä tietää. Hotellin lähellä yksi nuori kaveri yritti myydä meille tusinatavaraa. Hän erehtyi sitten esittelemään lasin ominaisuuksia seisomalla sen päällä, jolloin Rouva totesi, että hän etsii astiaa teenjuontiin, eikä ajatellut yrittääkään seisoa sen päällä ja lähti pois. Kaveri huuteli vielä perään, että hän antaa kyllä puhtaan lasin.
Täällä on kansallisjuoma, jota kutsutaan leijonan maidoksi (Aslan sütü). Minulla oli sitä pieni pullo jääkaapissa ja kaadoin vähän lasin pohjalle ja kokista päälle. Rouva oli jostain lukenut, että aamua kohden juoma muuttaa uljaimmankin leijonan kitiseväksi kissanpennuksi ja käski panna pullon takaisin kaappiin. Ei se ollut edes erityisen hyvää, maistui yskänlääkkeeltä. (Luin sen Mondon oppaasta, Rouvan huom.)
Musiikkikauppoja ja luxusostari
Galatan sillan toisesta päästä vie funikula Tüneliin mäen päälle. Jos haluaa Galatan torniin, kannattaa mennä tällä hissillä ensin ylös, niin on kiva tulla alaspäin tornille. Täällä mäet on aika jyrkkiä. Hidastava puoli on sitten se, että Tünelista alaspäin Galatan torniin johtavan kadun varrella on hyvin vähän muuta kuin musiikkikauppoja ja niissäpä meni tänään aikaa. Mies kokeili soittimia ja hieroi kauppoja tämmöisestä perinnesoittimesta, missä on vain kolme kieltä. Taitaa jäädä haaveeksi, kun soittimella on pituutta noin metri, joten sitä ei kai noin vain saa käsimatkatavaroihin.
Galatan torni mainitaan kaikissa opaskirjoissa, ja jos haluaa nähdä kaupungin ylhäältä, se on kyllä siihen aivan sopiva. Mies tuli tällä kertaa rohkeasti mukaan hissillä ylös, mutta kun piti astua näköalaparvekkeelle, pyörsi saman tien sisälle. No, otin sille sitten kuvia joka suuntaan. Bosporia pohjoiseen näkyyn Bosporin silta.
Siinä missä Bospori ja Kultainen sarvi kohtaavat, on vilkkain vesiliikenne, laivoja menee ristiin rastiin. Veden toisella puolella näkyy suunnilleen Kadiköy, jossa kävimme eilen.
Kultaisen sarven yli johtavista silloista tänne näkyy kaksi ensimmäistä. Galatan silta, jota olemme jo pariin kertaan kävelleet ja jota pitkin ratikkalinjakin kulkee ja sitten tämä pohjoisempi silta. Kuvassa näkyy hauskasti liikenteen sinikeltaisuus: siniset ovat busseja, keltaiset virallisia takseja.
Ei vain yhtään napannut tämä juttu kumminkaan. Istanbulista sanotaan, että se on idän ja lännen kohtauspaikka, mutta täällä kohtasivat silmiinpistävästi läntiset kauppaketjut. Oli Debenhams Lontoosta, C&A Hampurista, Benetton Roomasta ja muut Mangot ja Mexxit ja Guessit ja Body Shopit ja Mothercaret ja Nextit. Sama juttu tietysti kaikkialla, samat merkit on nähty Budapestissa ja Lissabonissa ja New Yorkissa ja Madridissa ja Roomassa ja Hampurissa ja Vantaan Jumbossa, sillä erotuksella, että Jumbossa on vähemmän. Katselin Nextin nättejä lastenvaatteita, joissa sanottiin, että tehty Sri Lankassa, enkä sitten viitsinyt niitä Istanbulin tuliaisiksi ostaa. Mieskin riiputti taas alahuultaan, kun oli kuvitellut, että edes täällä näkisi jotain käärmeenlumoojatyyppistä tai muuta seitsemän hunnun tanssia länsimaisen hapatuksen keskellä. (Olisi riittänyt seitsemänhampaan hymykin.) Mies voisi kyllä lukea läksynsä paremmin ja tutustua muihinkin kansainvälisiin ideoihin kuin Tarzaniin ja James Bondiin.
Suuri ja väljä paikka oli, lapsiakin viihdytettiin ajamalla pikkujunalla ympäri käytäviä.
Kiiltävät kuparinväriset pylväät tekivät päivästä luksuskiiltävän.
Pienen lepohetken jälkeen lähdettiin vähän ulos kävelemään ja törmättiin samaan kengänkiillottajatyyppiin, joka oli huijannut meitä sunnuntaina. (Katso sunnuntain kirjoituksen loppu.) Kaveri pudotti harjansa jalkoihini, mutta varmaan tajusi, ettei samaa uhria kynitä kahta kertaa, sieppasi sen pois ja pyysi vain hätäisesti anteeksi ja kiiruhti matkoihinsa. Jäimme muina miehinä ottamaan kuvia hotellistamme ja siinä samalla napsin muutaman kuvan hänen touhuistaan. Sama taktiikka: Vaanitaan sopiva kohde, sitten kävellään kohteen edellä, pudotetaan harja tai muuten häiritään kohdetta, pyydellään kovasti anteeksi ja tarjoudutaan kiillottamaan kengät. Kaverilla oli ilmeisesti liikaa yleisöä tällä kertaa ja kiillotusvälineet saivat lentää vähäksi aikaa aidan taakse.
Mitäpä meikäläinen näille voi, varoittelee blogissa toisia. Ei oikein tiedä, viitsisikö hotellin isännällekään alkaa valittaa, voi ihan yhtä hyvin olla vaikka kimpassa kaverin kanssa, vaikka ei meillä mitään syytä ole epäillä, hän on valtavan kiva ja ystävällinen kaikin puolin.
Aamulla pakattiin monta kertaa, kun mietittiin, missä laukussa lasitavarat säilyisivät parhaiten. Katsotaan sitten kotona, mutta aivan erityisenä vinkkinä keksittiin kenkien käyttö. Likapyykki sullotaan kenkiin, kengät asetellaan yksittäin muovipusseissa laukun pohjalle ja reunoille ja muihin kriittisiin paikkoihin, etteivät arat tavarat varmasti liiku eivätkä kolhiinnu mihinkään. Tässä vaiheessahan meillä kaikki vaatteet olivat siis likapyykkiä. Mietittiin valmiiksi sopivia ilmeitä ja kommentteja, jos joudutaan jossain turvatarkastuksessa purkamaan mun alkkareita Miehen kengistä tai selittämään, miksi Miehen ruutupaidat on keraamisessa vessaharjan säiliössä avaamattoman näköisessä paketissa.
Yksi halpiskassi oli eilen ostettu sen himoitsemani nahkalaukun sijasta, että saatiin karkit pakattua. Tervetuloa jälkeäläiset jakamaan tuliaisia!
Finnairin Istanbulin lento on lomailijaystävällinen. Iltalennolle ehtiessä jää päivä aikaa tehdä vielä ihan mitä vain hotellista lähdön jälkeen. Onneksi tavarat sai jättää päiväksi sinne. Tässä vaiheessa pitää kehua hotellia, erityisesti palvelu oli ystävällistä ja huolehtivaa. Luvattiin Denikselle kirjoittaa Tripadvisoriin arviointi.
Aloitettiin kaupunkikierros poikkeamalla katsomassa paikallisen Helsingin veden säiliö. Suomessa voisivat ottaa oppia valaistuksesta.
Topkapin palatsi oli vielä suorittamatta. Kyllä hallitsijoiden suuruudenhulluus on yleismaailmallista. Versaillesit, Buckinghamit ja Madridin kuninkaanlinnat on nähty ja joitain pienempiäkin, ja täällä taas yksi. Kultaa, koristeluja ja lääniä, kansa asuu ahtaasti ja täällä on, parhaalla niemelläkin vielä, josta joka terassilta näkyy meri, ja useitakin. Aarrekammioihin jonottavat turistit nykyisin, kun sulttaaneja ei enää ole.
Oli siis hieno paikka, vaikka pientä takaiskuakin koettiin. Istanbul on kiivaasti valmistautumassa olemaan Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna ja nyt pidetään linnan keittiötä ja haaremia kiini, että ne ensi vuonna olisivat hienot ja auki. Korjausmiehiä tornissa naputtelemassa kiviä nähtiin, mutta se jäi vielä epäselväksi, miten sulttaanin kolmetuhatta vaimoa eli ja miten heille ja muulle
perheelle ruokaa laitettiin.
Haaremia vartioivat eunukit sen sijaan oli komennettu ulkotöihin. Heillä näytti olevan varsin mukavaa, juoksentelivat välillä, ja kisailivat toisiaan kiinni.
Mies osti takaiskuista sydämistyneenä pikkupojille punaiset fetsit, että saavat leikkiä Ahmed Ahnetta.
Huijaritakseja meikäläiset välttää viimeiseen asti, eli tultiin ratikkapysäkille neljän laukun kanssa ruuhka-aikaan odottamaan, milloin tulee sellainen ratikka, johon mahtuu.
Kolmeen ensimmäiseen ei puhettakaan, mutta kolmannen jälkeen pysäkille ei jäänyt enää muita rannalle ja seuraava tuli sen verran tyhjempänä, että ängettiin mukaan. Seistiin ensin molemmat, sitten minulle avautui paikka ja sain pari laukkua syliin. Sitten viereeni tuli toinen vapaa paikka, Mies nosti loputkin laukut päälleni ja jäi itse viereen seisomaan. Yksi huivipäinen nainen, jolla oli pari alakouluikäistä tyttöä mukanaan, katsoi avutonta ilmettäni, vaihdoimme hymyn ja sitten hän helähti reippaasti nauramaan ja sanoi minulle monta turkinkielistä lausetta, jotka Mies yritti suomentaa. (Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta jotain ihmisoikeuksista ja naisten oikeuksista ja EU:sta se oli.)
Päättärillä vaihdettiin metroon ja oltiin kentällä noin tunnin matkan jälkeen. Sama olisi varmaan mennyt taksillakin, mutta tämä oli paljon hauskempaa ja halvempaa, kun sillä avaimenperällä maksettiin. Jostain olisi voinut hakea sen avaimenperän pantin takaisin, mutta ei viitsitty, kun Miehen kollegat ovat tulossa parin viikon päästä Istanbuliin.
Lentokentällä oli turvatarkastus kahteen kertaan. Ensin heti kentälle tullessa, sitten vielä portille tullessa. Vähän nyppii aina kaivaa kännykät ja läppärit laukuista, levitellä kynät ja kolikot laatikkoon ja joutua pengotuksi. Mies joutuu aina riisumaan vyön ja pikkutakin. Tällä kertaa jäi Miehen reppuun klassinen moka: kokistölkki. Jouduttiin juomaan se siinä valvovien silmien alla. Voi kun maailma olisi turvallisempi paikka!
Tekniikka on kumminkin mukavaa. Kirjoitellaan tätä lentokoneessa ja kun tullaan kotiin, siirretään valmis teksti blogiin.
Kommentit